Kuinka UB Smart vastaa sijoittajan vaatimuksiin ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi?

Ajankohtaista

Blogi 11.12.2024 10.30
Esa Punkari, omaisuudenhoitaja

Kuinka UB Smart vastaa sijoittajan vaatimuksiin ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi?

Monet sijoittajat pyrkivät kasvattamaan ilmastoallokaatiota sijoitussalkuissaan. Mutta millaisiin asioihin sijoittajat kiinnittävät huomiota ilmastoasioissa?

 

Yksi konkreettisista valinnoista on muodostaa ilmastonäkökohdat huomioon ottava sijoituskokonaisuus. Tämä, niin sanottu ilmastoallokaatio, pitää sisällään yleensä kohteita, jotka ottavat huomioon ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sen torjuntaan liittyvät mahdollisuudet. Sijoittajat haluavat nykyään panostaa merkittävästi ilmastonmuutoksen hillinnän ratkaisuihin ja kohteisiin, jotka mahdollistavat muutoksen kohti pienempiä hiilidioksidipäästöjä. Tämän seurauksena sijoittajat kasvattavat jatkossakin ilmastoallokaation osuutta sijoituksissaan vastaamaan tavoitteitaan.

 

Millaisia tavoitteita sijoittajat ovat asettaneet ilmastoallokaation kasvattamiseksi? 

 

Usein tavoitteena on tietyllä aikavälillä leikata sijoitussalkun absoluuttisten kasvihuonekaasupäästöjen määrää esimerkiksi neljänneksellä tai puolella. Tavoitteena voi olla myös poistuminen hiilisijoituksista tai öljynporauksesta tulevina vuosina. Samalla, kun sijoittaja vähentää sijoitussalkun hiilijalanjälkeä, sijoittaja etsii jatkuvasti myös mahdollisuuksia sijoittaa ilmastoratkaisuihin. Tämä vaatii jatkuvaa oppimista ja tiekarttojen kehittämistä, vuoropuhelua sidosryhmien välillä ja vaikuttamista.

 

Kuinka sijoittaja integroi ESG-näkökohdat sijoituspäätöksiin? 

 

Monilla sijoittajilla on käytössään yritystason dataa ja analytiikkaa hiilijalanjäljestä, päästöintensiteettiin liittyvästä suoritustasosta ja siitä, kuinka yrityksen toiminta on linjassa Pariisin ilmastosopimuksen mukaisiin tavoitteisiin nähden. Usein sijoittajat valitsevat yrityksiä, jotka ovat siirtymävaiheessa tai joilla on mahdollisuus ryhtyä merkittäviin toimiin ilmastosiirtymän toteuttamiseksi. Sijoittajat korostavat siirtymäanalyysin kannalta myös hallintoon liittyviä näkökohtia, kuten johdon palkitsemisjärjestelmiä ja johdon ja hallituksen roolien määrittelyä.

 

Varsinkin institutionaaliset sijoittajat ovat asettaneet omia ilmastotavoitteita sijoituksilleen. He suosivat varainhoitajia, jotka pystyvät auttamaan heitä saavuttamaan asetetut ilmastotavoitteet, ovat sitoutuneita ilmastotyöhön ja pyrkivät edesauttamaan Pariisin ilmastotavoitteita. Keskeisimmät indikaattorit ovat hiilijalanjälki, päästöintensiteetti, ilmastotavoitteet ja Pariisin ilmastosopimukseen mukautuminen. 
   
Vastuullisuudella on keskeinen rooli UB Smartin sijoituspäätöksissä

 

UB Smart toteuttaa vahvasti omaa ESG-strategiaansa. Rahaston edistämiä ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia ovat ilmastonmuutoksen hillintä ja kunkin sijoituskohteen ympäristö- ja yhteiskuntatekijät. Näiden tekijöiden edistämisestä raportoidaan seuraamalla rahaston sijoituskohteiden ilmasto- ja kestävyysriskien kehitystä ja jakaumaa. Lisäksi rahasto edellyttää kaikilta sijoituskohteiltaan hyvän hallintotavan noudattamista. Rahasto noudattaa vastuullisen sijoittamisen ESG-toimintatapoja, joita ovat poissulkeminen sijoituskohteista, kestävyystekijöiden ja -riskien huomioiminen sekä ESG-asioihin vaikuttaminen ja aktiivinen omistajuus.

 

Itselleni on erityisen tärkeää, että rahaston kestävyysriskiarvosana on kehittynyt oikeaan suuntaan kuluvan vuoden aikana. Se on tärkeää, koska olennaisten kestävyysriskien toteutuminen voi vaikuttaa sijoituskohteiden tuottokehitykseen ja siten rahaston tuottoon. Kestävyysriskiarvosana on tällä hetkellä selvästi verrokkirahastoja alhaisempi. Lisäksi rahaston hiili-intensiteettiin ja hiiliriskiin liittyvät arvosanat ovat paremmat kuin verrokkiryhmällä keskimäärin. 

 

Vastuullisuusasiat on integroitu vahvasti UB Smartin sijoituspäätöksiin. Korkosijoituksissa painotetaan niin sanottuja green bond -joukkolainoja sekä korkorahastoja, joissa ESG-tekijät ovat osa sijoitustoimintaa. Esimerkiksi reaaliomaisuussijoituksissa rahasto sijoittaa muun muassa vain metsärahastoihin, jotka ovat vastuullisen metsänhoidon kärkeä. Osakkeisiin UB Smart sijoittaa pääosin ETF-rahastojen kautta, joiden osalta rahasto on jo pitkään käyttänyt ESG-tekijöitä huomioivia ETF-rahastoja. Sijoittajien halu kasvattaa ilmastoallokaatiotaan näkyykin merkittävällä tavalla UB Smartin salkunhoitotiimin työssä ja sijoitusvalinnoissa.

 

Uskon vakaasti, että pystymme auttamaan sijoittajia kohti ilmastotavoitteiden asettamia vaatimuksia – nyt ja tulevaisuudessa.

 

Esitetty informaatio perustuu United Bankersin omiin arvioihin ja United Bankersin luotettavina pitämiin lähteisiin. Johtopäätösten perustana oleva informaatio voi muuttua nopeasti, ja United Bankers voi muuttaa markkinanäkemystään ilman eri ilmoitusta. Mitään esityksen kautta saatavaa informaatiota ei pidä sellaisenaan käsittää kehotukseksi ryhtyä sijoitustoimenpiteisiin.