Markkinakatsaus marraskuu 2016

Donald Trump voitti yllättäen presidenttivaalit Yhdysvalloissa, mikä sai aikaan isoja liikkeitä finanssimarkkinoilla. S&P 500 osakeindeksifutuuri oli pahimmillaan melkein viiden prosentin laskussa aikaisin aamulla Suomen aikaan, futuuri lähti kuitenkin toipumaan Donald Trumpin vaalin jälkeisen puheen (Acceptance speech) ansiosta päättyen päivän n. 1,2 prosentin nousuun. Puhe oli valtiomiesmäisen sovitteleva ja Trump sanoi mm. uudelleenrakentavansa maan infrastruktuurin, mikä sai osakemarkkinat kääntymään nousuun. Tällä hetkellä odotus on, että Trump ja kongressi sopivat ensi vuoden alussa veroleikkauksista, jotka voivat kasvattaa Yhdysvaltain valtion budjetin alijäämä vuositasolla noin 400 mrd. USD:lla (2 prosenttia BKT:sta). Vaalituloksen jälkeen USA:n valtion kymmenen vuoden joukkovelkakirjalainan tuottotaso nousi 0,35 prosenttiyksikköä. Tämän perusteella näyttäisi siltä, että sijoittajien ensimmäinen liike vaalituloksen jälkeen oli siirtää sijoituksia valtion joukkovelkakirjalainoista osakkeisiin.

Euroalueen viimeaikaisissa talousnäkymissä on ollut käänne parempaan. Positiiviset yllätykset alueen talousluvuissa ovat lisääntyneet viime aikoina, mm. teollisuuden ja palvelujen ostopäällikköindekseissä, mikä indikoi Q4:n alkaneen vahvasti eurotaloudessa. Kuluttajakysynnän vauhdittuminen näkyy positiivisesti palvelualojen kasvussa ja myös teollisuudenkin tunnelmat ovat hiljalleen kohentuneet. Kuluttajakysyntä pysynee matalien korkojen ansiosta suhteellisen hyvänä ja mikäli euroalueen investointihalukkuudessakin saadaan sysäys parempaan suuntaan, voivat Q4:n talouskasvuluvut olla lähempänä 2 prosenttia, mikä olisi todella hyvä lukema nykyisessä globaalissa talousympäristössä. Euroalueen talous kasvoi Q3:lla odotetusti 1,6 % vuodentakaisesta lähinnä kuluttajakysynnän vetämänä. Euroalueen liian hitaasti laskeva työttömyysaste oli 10,0 % syyskuussa vs. 10,5 % vuosi sitten ja euroalueen kuluttajahinnat nousivat lokakuussa odotetusti 0,5 prosentilla ylläpitäen tilaa lisäelvytykselle. Euroalueen osalta lähiajan suurin mielenkiinnon kohteena on joulukuun alussa Italiassa järjestettävässä äänestyksessä perustuslaillisista muutoksista

USA:n kolmannen neljänneksen BKT-kasvu ylitti heikon toisen neljänneksen jälkeen odotukset (2,6 prosenttia) ollen 2,9 prosenttia edelliskvartaalista. Noin puolet kasvusta tuli edelleen kuluttajakysynnästä, mutta myös varastojen kasvu vaikutti. Lokakuun työllisyyslukujen osalta uusien työpaikkojen määrän kasvu jäi odotuksista, mutta positiivisena raportissa oli palkkojen nousun kiihtyminen. Tuntiansioiden nousu vauhdittui lokakuussa 2,8 prosenttiin vuodentakaisesta ylittäen odotukset, mikä nostaa yksityistä kulutusta ja kertoo työmarkkinan kiristymisestä.

USA:ssa markkinoiden hinnoittelema todennäköisyys joulukuun FED:n koronnostolle on nyt noin 84 prosenttia. Euroalueen viimeisimpien inflaatiolukujen perusteella EKP:lta voidaan odottaa joulukuussa ilmoitusta arvopaperien osto-ohjelman jatkosta maaliskuusta lähtien.

Kun katsotaan USA:n vaalien jälkeistä elämää, voidaan todeta, että epävarmuus tulevasta on kasvanut. Moni taho on vaalituloksen seurauksena nostanut ennusteensa USA:n pitkien korkojen tasosta. Tämä johtuu siitä, että lainatarpeen kasvun lisäksi iso veroelvytys tässä vaiheessa taloussykliä, kun työttömyys on alhainen, voi olla hyvin inflatorinen. Nyt kannattaa seurata uutisia ja markkinaa hyvin tarkasti, sillä todennäköisesti olemme suuren muutoksen kynnyksellä. Muutoshan voi olla mahdollisuus.

Lataa markkinakatsaus kokonaisuudessaan