Markkinakatsaus helmikuu 2018

Nousseet inflaatio-odotukset Yhdysvalloissa nostivat markkinakorkoja, mikä aiheutti osakemarkkinoilla pitkästä aikaa varsin rajun liikkeen alaspäin maailmanlaajuisesti helmikuun alussa. Vahvistuneet merkit inflaation kiihtymisestä ovat herättäneet kysymyksen, josko keskuspankit joutuvat nostamaan ohjauskorkojaan odotettua nopeammin, mikä olisi negatiivinen asia osakemarkkinoille. Tammikuun katsauksessaan Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) nosti maailman talouskasvuennustetta vuodelle 2018 ja 2019 tasolle 3,9 prosenttia (ennen 3,7 prosenttia). Tärkeimpinä perusteluina kasvaneisiin talouskasvuodotuksiin IMF nostaa esille globaalin talouskasvuvauhdin kiihtymisen ja Yhdysvalloissa hiljattain hyväksytyn verouudistuksen.

Eurostatin mukaan euroalueen BKT kasvoi alustavasti 2,5 prosenttia vuonna 2017 ja vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä talouskasvu oli 2,7 prosenttia vuositasolla. Talousnäkymät ovat edelleen aika vahvoja alkuvuonna, kun teollisuuden ostopäällikköindeksi tammikuussa oli absoluuttisesti hyvillä tasoilla (59,6 vs. od. 60,3) ja palvelusektorin ostopäällikköindeksi ylitti odotukset (58 vs. od. 56,4). Työttömyysaste oli joulukuussa odotusten mukainen 8,7 prosenttia. Euroalueen joulukuun kuluttajahintojen nousu revisioitiin tasolle 1,5 prosenttia (ed. 1,4 prosenttia). IMF nosti vuoden 2018 euroalueen talouskasvuennustettaan 0,3 prosenttiyksiköllä (nyt 2,2 prosenttia).

Yhdysvaltain BKT kasvoi alustavasti 2,3 prosenttia vuonna 2017 ja vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä talouskasvu oli 2,6 prosenttia vuositasolla (od. 3,0 prosenttia). Yhdysvalloissa teollisuussektorin tammikuun ISM-indeksi ylitti odotukset (59,1 vs. 58,6). Kuluttajien luottamusindeksi ylitti tammikuussa reippaasti odotukset (125,4 vs. od. 123,0) ollen korkealla tasolla. Tammikuun työttömyysaste oli odotusten mukainen 4,1 prosenttia. Keskituntiansiot sen sijaan nousivat odotuksia enemmän (2,9 prosenttia vs. od. 2,6 prosenttia), mikä nosti inflaatiohuolia markkinoilla. Kuluttajahintojenkin nousu ylitti odotukset tammikuussa (2,1 prosenttia vs. od. 1,9 prosenttia).

Kiinan BKT kasvoi Q4 2017 odotettua enemmän vuositasolla (6,8 prosenttia vs. od. 6,7 prosenttia).

Nousseet inflaatio-odotukset ovat lisänneet koronnosto-odotuksia ja Yhdysvaltain keskuspankin (FED) odotetaan varmuudella nostavan korkoja maaliskuun kokouksessa. Yhdysvalloissa puhutaan nyt neljästä koronnostosta tänä vuonna aiemman kolmen sijaan. Politiikka hankaloittaa myös keskuspankkien toimintaa, kun Yhdysvaltojen budjettiesitys on nostamassa julkisia menoja 300 miljardilla dollarilla, mikä nostaa budjettivajetta ennestään. Euroopassa Saksan koalitiohallituksen muodostamisen hintana on myös väljempi budjettipolitiikka.

Osakemarkkinoilla Q4 tuloskausi on sujunut varsin mallikkaasti Yhdysvalloissa, jossa noin 80 prosenttia tähän asti raportoineista S&P 500 indeksin yhtiöistä on ylittänyt tulosodotukset. Euroopassa vastaava luku on noin 50 prosenttia (BE 500 indeksi). Osakemarkkinoille on odotettavissa lisää volatiliteettia nousevien inflaatio-odotusten ja korkojen ympäristössä. Osakemarkkinakorjauksen myötä noussut osinkotuottotaso antaa kuitenkin tukea osakemarkkinoille, niin kauan kuin korot pysyvät malitillisilla tasoilla. Emme edelleenkään suosittele sijoittamista euromääräisiin valtion- tai Investment Grade -obligaatioihin alhaisiin tuottotasoihin vedoten.

Lataa markkinakatsaus kokonaisuudessaan

[contact-form-7 404 "Not Found"]